Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Smoothie

 

- Mansikkaa
- Luonnon luomujogurttia
- Lehtikaalia
- Chian siemeniä
- Banaania 



Ja blenderi hoitaa loput. Tästä ei aamu- ja iltapala paljon terveellisemmäksi tule.



Lopuksi knoppitietona; Etelä-Venäjältä tuleviin vesimeloneihin ruiskutetaan kuulema punaista väriä sisälle jotta ne näyttäisivät avatessa paremmilta.
 

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Helppo kastike burgerille.


Majoneesi
Dijon-sinappi
Tuore valkosipuli
Sitruunan mehu


Tämä toimii aina. 


- Muutama desi majoneesia 
- 2 rkl sinappia
- 2-3 valkosipulin kynttä puristettuna
- 1 rkl sitruunan mehua 

Laitan kohtuu reippaasti kastiketta hampurilaiseen. Voittaa kuivat pikaruokaketjun purilaiset 6-0.

Burgerit ja ystävät = Happy Meal-ateria.




Karamellisoitu punasipuli.



 Tuore ananas ja rapea pekoni.



Asia pihvi.


Sämpylät paahtuu samaan aikaan vieressä.


Siitä sitten rakentamaan. 


Onnellinen ruokailija = Happy Meal.

perjantai 24. heinäkuuta 2015



Tilli*Dill 2015
(Anethum graveolens)

Hieno kotimainen yrttikasvi. Nämä itse kasvatetut ovat ihan eri maata kuin kaupassa myytävät nuutuneet ja ohkaiset kollegat.

Itse kasvatetun tunnistaa myös selkeästi paremmasta tuoksusta ja paksummista varsista.

En ole käyttänyt lannoitetta, ihan vaan luontoäidin sateella nousseet.

Huomenna keitän varhaisperunaa, reippaasti tilliä päälle, voinokare ja silliä! 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Columbian viinialueelta Amerikasta saakka, kiinalainen potkunyrkkeilijätyttö, Kungfu Girl Riesling 2014.

Hinta Alkossa 14,99€

Ok, myönnän ostaneeni puoliksi etiketin takia. Toinen puolikas oli se, että olin kuullut tämän saaneen kehuja.

Maistellessa tulee ensimmäisenä mieleen hapokas, raikas ja sitruksen maku. Hyvä puolikuiva viini. Mitä enemmän maistelen, sitä paremmalta tämä viini tuntuu.

Tulen ostamaan tätä viinikellariini.

maanantai 20. heinäkuuta 2015




Eväät Saimaan rannalta.

Deep Roots rose 2014 product of Germany. Tähän lämpimään kesäpäivään sopii mutta muuten ei ylitä minun uutiskynnystä.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Savustettu lohi

Kävin hakemassa tuoreen lohifileen Porvoon Kalatalosta. Kurvasin kalatalon pihalle niin eiköhän siihen ilmesty samaan aikaan hyvä ystäväni, äyriäisiä hakemaan. Porvoo on sopivan pieni kaupunki.



Suosittelen kalataloa porvoolaisille ja stadilaisille jotka tekevät mökkimatkaansa esim. Pellinkiin. Koukatkaa kalatalon kautta. Itsekkäästä syystä toivon, että mahdollisimman moni löytää tämän kaupan koska haluan tämän kaupan säilyvän. Valikoima on tottakai parempi kuin perusmarketissa. Erikoiskaupat ovat hyvä asia.



No niin, kaksi pönttöä. Minä ja savu. Tilasin aikoinaan hyvältä ystävältäni tämän ja olen ollut siihen tyytyväinen. Tämän saa helposti reissuun mukaan. Alakerrassa tulipesä ja varsinaiseen savutilaan saa mahtumaan kaksi isoa lohifilettä.

Kourallinen leppäsavulastuja ja kolme sokeripalaa savutilan pohjalle.

 Laitoin lohen pinnalle karkeata merisuolaa ja valelin pinnan skotti-whiskillä.

 Sitten vaan odottamaan valmistumista. Älä päästä liian kuumaksi koska silloin lopputulos voi olla kitkerä. Iso file 25min. pienemmässä fileessä riittää 20min savustusaika.


Kauniin ruskea ja mehukas lopputulos. Anna hetki vetäytyä ennen tarjoilua. On eri tapoja tehdä. Jotkus laittavat suolan tässä vaiheessa ja kala folioon hetkeksi. 

Mitäs sitten kalatalosta seuraavaksi? Äyriäisiä...