Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

No niin, 3 päivää peräkkäin on maksimi mitä nykyihminen pystyy syömään samaa ruokaa. Sitten tulee täysi kyllästyminen. Ja niin kävi jouluruoillekin tänäkin jouluna. 


Ok, söin vielä eilen saaristolaisleipää ja silliä, nam! 


Mutta, mennään hommassa eteenpäin

 Helppo iltapala, lämpimät voileivät

Helppo tehdä ja käytän usein myös ruisleipää.
- Leivät pellille vierekkäin
- Ketsuppia pinnalle
- Mieleiset täytteet, käytän itse usein tonnikala/salami/valkosipuli yhdistelmää
- Hyvää juustoa päälle ja uuniin 250c 10 minuuttia.


keskiviikko 24. joulukuuta 2014





Jouluspesiaali




Aamulla sauna päälle
Ja takkaan tuli
Puuroa odotellessa...
Ja kas, siinähän se!


Pikku tauko ja sitten illallista nostamaan














Kynttilät luo tunnelman

Alkuruoat

Rosolli
Laatikot, kinkku ja sienisalaatti
Ja sitten lasten odottama hetki

Lopuksi aikuisten juustohetki ja juomaksi Lenz Moser Prestige


Aatto



Siksi meillä on joulu

maanantai 22. joulukuuta 2014

                                       Kastike kinkulle


Ohjetta on tänään kysytty jo kolme kertaa joten saa käyttää mutta ei ole pakko hei!

 
 Kastike;

- Kinkun paistoliemi
- 2-3 kuivattua luumua
- Dijon sinappia
- kermaa
- Maizena (suurustamiseen)


Annan kinkun paistoliemen jäähtyä. Kuori pinnalta rasva pois. Keitä luumujen kanssa hiljalleen. Vedä tehosekoittimella tasaiseksi. Lisää kerma, keitä kasaan, tarkista maku.

Tästä tulee helposti liian rasvainen joten varovasti sen kerman kanssa. Lisää vaikka vettä ja suurusta jos on liian rasvainen/suolainen. Rouhittua mustapippuria voi laittaa jos siltä tuntuu.

P.S. Ai miten tuo laatikko tähän liittyy, no ei mitenkään! Mutta oli pakko laittaa kun maku on ainakin yhtä hyvä kuin kuvassa näyttää.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014




Ihana vaimoni mallintaa jo joulupöytää. Taidan olla liian hetero tähän hommaan...

Graavattua
Siikaa 

Rosepippuri (morttelissa rouheeksi)
Merisuola
Sokeri (hyppysellinen)
Tilli

1-2 päivää kylmässä tiukassa paketissa. Rosepippuri sopii todella hyvin Siian kanssa.                                                   



Graavilohi

Merisuola
Sokeri (hyppysellinen)
Tilli 

2 päivää kylmässä. Riittävä suolan määrä on ratkaiseva tuleeko lohesta hyvä vai ei.


 

 

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

        UUTUUS!


Soppamies ylpeänä esittää ensimmäisenä Suomessa!
3 kaverin jäätelötehtaan uutuudet, lakritsi- ja korvapuustijäätelöt.

Nämä löytyy muutaman päivän kuluttua kaupan hyllyiltä. Soppamiehen testiryhmä koemaistoi molemmat ja lopputulos alla;

Korvapuusti
+ Maistuu enemmän korvapuustille kuin moni pulla
+ Rakenne on taattua 3 kaverin laatua. Rasia on täyttä jäätelöä.
+ Hienosti maistuu läpi; kaneli ja kardemumma 
+ Aitoja makuja

Testiryhmää uskoo, että tämä tuote menee kuin kuumille kiville. Hieno jäätelö, suosittelemme!

Lakritsi
+ Tätä on toivottu kauan ja hartaasti. Lakritsijäätelö jossa on reilusti makua ja lakritsia. 
+ Tämä jäätelö tulee syrjäyttämään kaikki muut lakritsijäätelöt 6-0 
+ Lakritsin määrä yllätti
+ Kaunis jäätelö
+ Täyteläinen
+ Tämä saa hymyilemään

Testiryhmä on varma, että tästä tulee hitti. Markkinoiden muut tunnetuimmat lakritsijäätelöt  sisältävät niin niukasti lakritsaa, että tämän jälkeen ei ole paluuta muihin. Tästä tulee etenkin lasten kestosuosikki. Katsokaa itse kuvasta miten paljon!

Soppamies haluaa loppuun todeta, että kauppojen Ainot ja Creamyt tuntuvat sisältävän niin paljon ilmaa, ettei meidän testiryhmä kutsu niitä edes jäätelöiksi. Ne kuuluvat meillä kategoriaan jälkiruoat. 

Hyviä jäätelöitä ovat esim.

- 3 kaverin 
- Mövenpick
- Ben & Jerrys

maanantai 15. joulukuuta 2014


Yes!


Kiitos kaikille vierailijoille. Tämä ei tietenkään tähän jää vaan lisätään koneeseen kierroksia jotta saadaan ensi vuonna 6000 kävijää rikki. Ja siihen tarvitsen apuanne. Siinä on ihan maltillinen tavoite ensi vuodeksi.

Elämässä pitää olla tavoitteita


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

                   
                                                         Coke vs. Pepsi

Kaksi jättilaistä vastakkain joulukkuun makuraadin sokkotestissä. Tämä leikkimielinen mutta niin tosissaan otettu testi lyötiin lukkoon joskus vuosi sitten. Tämä lähti ajatuksesta "pystyykö nämä erottamaan toisistaan" ja "onko colajuomissa eroja"?

Onhan niissä eroja. Sokkotestin makuvoittaja oli Coca Cola. Yksikään raatilainen ei nähnyt Pepsiä paremmaksi. Juomien sokeripitoisuudesta makutuntumana jakoi mielipiteet tasan. Tölkin ravintoarvo selvitys kertoo, että Pepsi on aavistuksen makeampaa.

Sokerit;

Pepsi 11g/100ml
Coke 10,6g/100ml

Pepsistä löydettiin enemmän makuvivahteita, juoma koettiin enemmän lasten ja nuorten makuun sopivaksi. Raati taisi olla yksimieleinen siitä, että nämäkin juomat olisivat parempia vähemmällä sokerimäärällä.

Milloin markkinoilla nähdään limuja joissa on vaan vähemmän sokeria eikä lisättyjä makeutusaineita?

Oma suosikkini kaikista colajuomista on Coca Cola ja vain Coca Cola.

lauantai 13. joulukuuta 2014

Pepparkaka

 

Ruotsissa tehdään kuulemma parempia piparkakkuja. En kiistä asiaa mutta itse tehty voittaa monet valmiit. Netti on pullollaan reseptejä ja tässä oma versioni;

3 dl tummaa siirappia
3 dl sokeria
370g voita
3 kananmunaa
13dl vehnäjauhoja
3 tl ruokasoodaa
3 rkl kanelia
1  rkl inkivääriä (kukkurallinen)
1  rkl kardemummaa
1  neilikkaa (kukkurallinen)
1 rkl pomeranssia
 
Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet. 
Lisää voi paloina ja sekoita kunnes voi on kokonaan sulanut. 
Anna jäähtyä 30min.
Lisää kananmunat yksitellen
Lisää jauhot ja ruokasooda



Anna taikinan levätä jääkaapissa yön yli. Taikina kovettuu jääkaapissa. 
Kun leivot kakkuja niin älä annan taikinan lämmetä. Siksi otan jääkaapista vain palan kerrallaan.

Paista uunissa 175c asteessa noin 5 minuuttia. 

maanantai 8. joulukuuta 2014

 

Mamma Rosa

Miesten kanssa yhdessä ulkona. Ensin viihdyttävää jääkiekkoa ja sitten Mamma Rosan kabinettiin. Hyvä nälkä oli jo jäähallilta lähtiessä.

Kun saavuimme paikalle kävi ilmi, että kabinettimme edellinen varaaja oli juhlinut yli aikataulun ja jouduimmekin odottamaan lähes tunnin heti alkuun. Ja kaikkihan tietää miten käy kun isot miehet joutuvat olemaan nälissään.


Päätimme ruokailla "pitkän kaavan" mukaan, sen paremman vaihtoehdon. Itse tilasin "Toast Mamma Rosa"-annoksen. Mamma Rosan version raputoastista. Koostumus oli hyvä ja maku taattu. Itse olisin jättänyt puolikkaat luumutomaatit annoksesta pois.
Pääruoaksi tilasin pesto ja parmesan gratinoitua marmorihärkää. Liha oli mureaa, kastike maukas. Muut jotka tilasivat saman annoksen valittivat sitkeää lihaa. Valkosipuliperunoihin olisin kaivannut enemmän valkosipuli. Pääruoan asettelu näytti ABC-huoltoaseman annokselta. Olisin itse leikannut pihvin kolmeen eri palaan ja latonut palat kauniist osittain päällekkäin. Pikku vinkki sinne keittiöön.

Mamma Rosa on paikka josta saat vatsan täyteen mutta nyt ei hienouksilla juhlittu. Saimme palvelusta tunteen, että tarjoilijoilla oli liian kiire. Odotimme liian kauan ruokaa. Juomia vielä kauemmin. Ruokailu kesti noin kolme tuntia.

Vieressäni istunut mukava herrasmies tilasi tuoreyrttikuorrutteisia etanoita mutta sai etanat ilman yrttejä.

Nyt kävi niin, että miesten hauskat jutut voittivat ravintolan palvelun ja ruoan. Pieni pettymys.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

lauantai 6. joulukuuta 2014

Ja tässä on kunkku !


Punasuolattu suomalainen tuore kinkku. Paistettu hiukan ylikypsäksi pitkään ja hartaasti.



Tämä possu onnistui täydellisesti. Kuvasta näkee miten mehukas kinkku on. 





 Graavia lohta ja siikaa. Siian kaverina rosepippuri. Savustettu lohi, sillit ja mädit.

Tuore saaristolaisleipä, smetana, sipuli ja tilli.

Odotan vesi kielellä, että pääsen tekemään jouluruokaa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Tästä se lähtee...

Ensin lasten kanssa talopaketti pystyyn. Valmiiksi mittatilauksena tehdyt suurelementit paikoilleen, saumat tiiviiksi ja väriä pintaan.

21 päivää jouluun 
 

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

STEAK

 

 

 

 

 Pihvi

Pihvinhimo ei lähde kuin pihvillä. Tämä "härkä" oli vetänyt vankkureita liian kauan ja hyytynyt ylämäkeen. Käytin tällä kertaa naudan ulkofilettä, käytän lyhennettä uf. Joskus hyvä uf voittaa heikon sisukan eli sisäfileen. Nyt ei voittanut.

Moni on pyytänyt minua vetämään illan jossa kerron alusta alkaen miten hyvä pihvi tehdään. Ihan aloittamalla lihatiskiltä. Olisi tarkoitus järjestää ja ilmoittautua voi suoraan minulle.

Kuvassa pihvin kaverina paahdetut uunijuurekset, punaviinikastike ja haudutettua punasipulia.

Muista ottaa liha jääkaapista ulos hyvissä ajoin ennen paistamista. Otan noin 2 tuntia ennen paistamista lihan huoneenlämpöön. Paistan yleensä fileen kokonaisena. Tämän jälkeen hieron mahdolliset mausteet pintaan, annan vetäytyä hetken jonka jälkeen leikkaan pihveiksi ja pannulle. Kaikki yli medium kypsyyden pilaa hyvän lihan.

Käytän aina kun mahdollista suomalaista lihaa. Tämäkin oli, mutta lihoissa on eroja eikä aina osu nappiin. Nyt ei ollut mahdollisuutta valikoida. Jos haluat hyvän lihan niin valitse marmoroitunut, katso kuva alla.

torstai 27. marraskuuta 2014

Kesä, laituri ja lokinlaulu


Ikävä on kesää, se on liian kaukana. Kesällä on aivan mahtavaa tehdä ruokaa ulkona. Grillaan lähes aina luonnon tulella. Nuotio tai luonnollinen tuli grillissä luo tunnelmaa.

Kuvan kalat ovat lapseni valtavan kalasaaliin voissa paistettuja herkkuja. Tämä herkku ei vaadi muuta kuin tuoreen kalan, suolan ja voita. Suomalainen ahven on herkkua ja onkiminen mahtavaa terapeuttista puuhaa.


Terv. Kalastava Kokki

 

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kevyet Yöt


Iltapalani tänään;

Jenkkisalaattia
Savulohi
Kananmuna (7min)
Avokado
Keltainen paprika
Tomaatti

Pinnalle tummaa balsamikastiketta, seesamöljyä ja pinjan/auringonkukansiemeniä.

torstai 20. marraskuuta 2014

                                                            

                                                        SILLÄ LAILLA !

Olin voittanut myyntikilpailun ja palkinnoksi hankin Muurikan muurikkapannun.

 

Paketti sisälsi Muurikan "maustesetin"jossa kolme spraypulloa; valkosipulin- basilikan- ja sitruunan makuinen maustesuihke.

Ainesosissa mainitaan, että kaikki nämä maut ovat luontaisia aromeja.


Minähän en aromeja käyttele ! En käytä aromivahventeita enkä suosi keinotekoisia aromeja. Aito on aito mutta Muurikan suihketta en pihvilleni laita. Ymmärrän, että tuore ja aito ei ehkä säily mutta kunnon tavaraa tai ei ollenkaan.

 

Aina kuin teollisuus sortuu tällaiseen rahan takia niin pidän sitä loukkauksena ihmisyyttä kohtaan.

 

Pullossa mainitaan; "suihke on viimeinen silaus Muurikka-nautintoosi" ! Kerran kun laittaa niin takuulla onkin !

 

P.S. Myydään Muurikan "maustesetti", saa hakea pois... Ja jos olet sortunut käyttämään näitä niin pidetään se meidän välisenä salaisuutena.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Possunniskaa a la Farang

 

Ihastuin tähän mahtavaan annokseen stadissa, ravintola Farangissa. Tämän tekeminen vaatii vähän aikaa mutta se on palkitsevaa.

Tarvitset;

Possunniskaa 600-700g.

Liemi;

1 l vettä
4 dl soijakastiketta
½ dl makeaa soijakastiketta                                                                                                                                                           1 dl osterikastiketta
1 dl ruokosokeria
3-4 valkosipulin kynttä kuorittuna ja murskattuna
tuoretta inkivääriä paloiteltuna (peukalon kokoinen)
1 kanelitanko
4 tähtianista

Tarvitset myös (mutta ei liemeen);

1 litra  rypsiöljyä
1 chili (punainen)
korianteria (tuoretta)
2 salottisipulia

Karamellisoitu kastike;

1 1/2 dl haudutuslientä
½
dl vettä
200 g ruokosokeria


  1. Hauduta porsaan niska. Mittaa kaikki haudutusliemen ainekset kattilaan ja kiehauta liemi. Lisää liha kokonaisena liemeen ja anna hautua 4 tuntia miedolla lämmöllä kannen alla. Nosta ylikypsä liha varoen liemestä jäähtymään. Kun liha on jäähtynyt, vie se jääkaappiin.

  2. Siivilöi liemi ja anna sen jäähtyä jonka jälkeen jääkaappiin. Kuori liemestä  pinnalta jähmettynyt rasva pois. Jätä liha ja liemi jäähtymään huomiselle. Lihan päällä voit pitää painoa.

  3. Valmista karamellisoitu kastike. Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Kuumenna, kunnes sokeri on liuennut veteen. Kuumenna seosta kunnes sokeri karamellisoituu hieman. 
     
  4. Lisää liemi (1,5 dl) karamellisoituneen sokerin joukkoon - muista, kuuma sokeriliemi on siis todella kuumaa joten varo, ettei roisku. Nosta kattila liedelle ja anna seoksen kiehua hiljalleen, kunnes se muuttuu paksummaksi, siirappimaiseksi.
  5. Paloittele porsaan niska isohkoiksi kuutioiksi. 
     
  6. Kuumenna öljy kattilassa n.170-asteiseksi. Friteeraa lihapaloja noin 2 minuuttia. 

    Paahda pannulla salottisipuli viipaleina. Älä kuitenkaan polta niitä.
  7. Kokoa ruoka lautaselle: ensin uppopaistettu lihakuutio, päälle karamellisoitunut kastike ja koristeeksi chiliviipaleita, paahdettu sipuli ja korianterin lehtiä. Lorauta pikkaisen kastiketta loihan ympärille (katso kuva)

    Tämän mureammaksi liha ei juuri tule. Mahtavat tummat ja syvät makumaailmat. 

    Bon Appetit !

    P.S. Ota talteen ylimääräinen kastike, voit käyttää sitä pohjana aika moneen aasialaiseen liemeen ja ruokaan.

    Huomasin jälkeenpäin, että kuvast puuttuu korianterinlehdet. Ensi kerralla sitten...

torstai 13. marraskuuta 2014

Aasia II



                         Finger Food


Sormilla syömisessä on vain sitä jotakin. Alkukantaista, leikkisää ja jotenkin vaan ruoka maistuu paremmalta. Nyt saa sotkea ja pitää hauskaa !

Veljeni esitteli tämän ruoan minulle ja siitä tuli heti minun lempiruokani. Top-10 kamaa. Sanotaan, että tämän tyylistä ruokaa syödään etenkin Vietnamissa.

Tarvitset;

Broileria
Cashew pähkinää
Salaatinlehtiä ( paljon ja kämmenen kokoisia)
Chiliä (punaista)
Kalakastiketta (katso kuva vieressä)
Punainen paprika     yksi
Retiisi     muutama
Korianteri     tuore
Soijakastike
Salottisipuli     muutama
Lime    3-4


Marinoi broilerin rinta tai fileet soijakastikkeessa. Pari tuntia riittää. Kun broiskut ottavat makua marinadissa niin esivalmistele kaikki muu. Valikoi ja irroita salaatinlehdet valmiiksi. Lehtisalaatti on hyvä, Romaine käy myös. Pehmeät salaatinlehdet ovat hyviä tähän. Jäävuorisalaatti on liian rapsakka. Varaa aikuiselle noin 5-7 salaatinlehteä. Sumopainijalle 20.

Pilko pähkinät pienemmiksi, ei kuitenkaan ihan hiutaleeksi. Leikkaa chilistä, paprikasta, retiisistä ja sipulista ohkaisia siivuja. Kuutioi yksi lime erittäin pieniksi paloiksi. Laita paprika, retiisi, sipuli ja lime tarjolle johonkin pieneen astiaan.

DIPPI;

 1 dl kalakastiketta
 1dl vettä
 kahdesta limestä puristettu mehu
 1 rkl hunajaa

Sekoita nämä ja laita joukkoon maun mukaan korianteria ja chiliä. Anna seistä hetki ennen tarjoilua.

Nyt ei muuta kuin paista broilerin palat kokonaisena ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi.

Tämän jälkeen voit alkaa rakentamaan annosta salaatinlehden päälle. Pieni määrä kaikkea ja teelusikallinen dippiä päälle. Kääri lehti nyytiksi ja ääntä kohti. Nam !

Tämä on erittäin mukava ruokailutapa seurueelle. Ja jokainen ymmärtää kun katsoo raaka-aineita niin tämä lienee melko terveellistä. Tätä syödessä tuntuu, että voisi syödä sumopainijan annoksen verran.

Voit broilerin sijasta käyttää luutonta possunkylkeä, possu sopii erinomaisen hyvin. Voit myös kokeilla erilaisia täytteitä, vain mielikuvitus on rajana

Terv. Kokki


keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Aasia




ทานให้อร่อยนะ


Ja tuossahan olen sujuvasti Thai-kielellä kirjoittanut Hyvää Ruokahalua. Aasialainen ruoka ja keittiö on yksi suosikeistani. Aasialainen ruoka on terveellistä, vihannekset eivät ole ylikeitettyjä ja maussa löytyy vivahteita ja usein pikku jälkipotku.


Tein tänään kotona kuvassa olevaa aasialaista nuudeliwokkia. 

Wokkiin laitoin;

Munanuudelia
Broileria
Porkkanaa
Minimaissia
Tuoreita herkkusieniä
Paprikaa
Korianteria (tuore)
Chiliä (punainen ja tuore)
Bambua
Cashew pähkinöitä

Aloitan keittämällä lientä kasaan. Muista jättää liemi kohtuu vahvaksi koska maku lievenee kun lisäät muut ainekset. Suurusta lientä hiukan Maizenalla. Kun liemi on valmis lisään esikypsytetyt muut ainekset ja annan kiehahtaa. Lisää pähkinät, korianteri ja chili valmiin annoksen päälle.

Jätä vihannekset napakoiksi, älä ylikeitä niitä.

Liemi;

- 1/2 litraa vettä                                              


- 3 rkl soijakastike
- 1 kokonainen kiinalainen valkosipuli
- 3 rkl osterikastike (tummaa mielellään)
- 2 rkl makeaa paksua soijakastiketta 
- 2 rkl Wok-lemongrass wokkikastiketta
- 3 rkl Sweet chili sauce
- 1 rkl Inkivääri- ja sitruunaruohotahnaa yhteensä

Suuntaa antavat määrät. Maistelemalla saat maut juuri sellaiseksi kuin haluat. Lisää tai vähennä oman maun mukaan. Voit myös tietenkin käyttää muita aasialaisia tavallisesta ruokakaupasta saatavia maustesekoituksia ja tahnoja.

Huomenna pidetään Aasia II - päivää.

tiistai 11. marraskuuta 2014


 



                                                                Kävijää !!

maanantai 10. marraskuuta 2014

Muu maa mustikka








    
Mustikkapiirakka
 





Jääkylmä maito ja tuore äidin tekemä aavistuksen lämmin mustikkapiirakka, ei sitä voittanut mikään.

Pakko myöntää, tämän äiti osasi vaan paremmin. Ohut pohja, paras pohja. 

Taikinan teon voit vilkaista jutustani; Voisilmä ja Texas.

Taikina; (Jos teet tästä puolet niin riittää pellilliselle)

5 dl maitoa
50 g hiivaa (tuorehiivaa 1pkt)
1 kananmuna
1,5 tl suolaa
1 1/2 - 2 dl sokeria (itse laitan vajaa 2dl)
2 tl kardemummaa
n. 15dl vehnäjauhoja
150 g voita


Jos taikinasta jää yli niin voit tehdä pienempiä piirakoita.
Kaulitse uunipellille ohut taikinalevy(paksuus max 5mm). Jätä taikinasta 1/4 ristikoiden tekoon. Muotoile reunat hivenen paksummaksi jotta täyte ei valu pitkin peltiä.

Pinnalle;
 
500 g tuoreita tai pakastemustikoita
1/2 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja


Sekoita nämä ja kaada taikinan päälle.

Tee vielä lopputaikinasta ohut ristikko täytteen päälle(katso kuva). Voitele taikina kananmunalla. Yritä välttää  pensselin osumista mustikoihin muuten saat sinisiä ristikoita. Paista 225 asteessa noin 25 minuuttia.
Ja sitten uunista ulos kun on saanut kivan värin pintaan. Anna jäähtyä. Laita tomusokeria siivilään ja ripottele pinnalle. Valmis.

torstai 6. marraskuuta 2014

Bistro Sinne

                                          SINNE


      http://eat.fi/uploads/thumbnails/images/restaurant/12289/8626_600x200.jpg



Hyvä seura ja syksyn pimenevän illan Porvoo ja joenranta. Seuralaiseni kysyi, että mennäänkö minne? Vastasin tietenkin, että mennään SINNE !

Käveltiin käsi kädessä siitä sitten tuttuun ravintolaan, saatiin pöytä ja ei muuta kuin Menu Porvoo.

3 ruokalajin menu jossa alkuruokana kermainen maa-artisokkakeitto pikkelöidyillä suppilovahveroilla. Keitto oli meidän molempien mielestä erittäin hyvä ja pikkelöidyt suppilot lähes taidetta !

Keitto oli juuri sopivan kermainen mutta kuitenkin kevyen ja raikkaan oloinen. Jo tämän takia kannatti tulla.






Pääruokana oli kaksi vaihtoehtoa;

Haudutettu possunposki, palsternakkaa ja neilikkakastiketta.


Possunposki oli mureaa kuten aina, maut olivat kohdallaan.














Tai;

Uunissa paahdettua nieriää, isoäidin kurkkuja sekä vermuttikastike.

Minä päätin epämiehekkääseen tyyliin syödä kalaa. Ja tein oikean valinnan. Annoskateutta ei syntynyt. Aina ei pidä syödä pihviä, kaikkea pitää kokeilla.

Kalan kypsyys oli nappiin, annos oli raikas ja maittava.

Kalan kanssa tarjoiltu rose' viini oli liian voimakas. Maku käveli tyystin annoksen yli.






Jälkiruokana creme brule'e omenasorbetin kera.

En ole erityisemmin koskaan pitänyt tästä jälkiruoasta. Tämä oli tehty niin kuin pitää ja maistui sille mitä pitikin.

Hyvännäkoinen jälkiruoka rapealla sokeripinnalla.

Jälkiruokaviini oli hyvä.





Hyvä kokonaisuus taas Sinneltä ja tästä syystä SINNE saa vielä pitää neljä tähteänsä ja kakkospaikan. (lue Ravintola arvostelu)

Over and out ja sitten Paahtimoon.